Onko loman jälkeen mielessä “uusi minä”? Näin onnistut haluamassasi muutoksessa

Aug 03, 2025

Heinäkuu on jäänyt taakse, ja monella meistä on jälleen edessä paluu työn ääreen – niin myös allekirjoittaneella. Samalla some alkaa täyttyä erilaisista painonpudotus- ja elintapavalmennuksista, vähän kuin uuden vuoden aikaan. Jotain pitäisi taas aloittaa, päivittää, ryhtyä ja korjata.

Löysin itseni aamulla kesämökin terassilla miettimästä, mitä kaikkea olisikaan kiva/tarpeellista ryhtyä tekemään, kun arki taas koittaa. Loma on ladannut akkujani hyvin ja uusia juttuja, joita voisi ja pitäisi tehdä löytyi hyvin lyhyellä miettimisellä vaikka ja kuinka. Ja hetikohta muistin olleeni samoilla ajatuksilla jokaisen hiukankin pidemmän loman jälkeen. Siksipä päätin kirjoittaa lomaltapaluu-blogin teemasta “Miten onnistua muutoksessa?”.
 

Aivot vastaan muutokset – arvaa kumpi voittaa?


Valitsin tulokulmaksi aivot, koska niillä on keskeinen rooli siinä, onnistuuko muutos vai ei. Ja valitettavasti uutinen on tämä: aivot eivät tykkää muutoksista. 

Minkä tahansa asian muuttaminen on ihmiselle lähtökohtaisesti hankalaa, koska aivomme rakastavat rutiineja eli totuttuja tapoja eikä aivot innostu lainkaan meidän sinänsä hienoista muutossuunnitelmista. Miksi? Siksi, että kun toimimme rutiininomaisesti, tekeminen tapahtuu aivojen kannalta pitkälti automaattiohjauksella, jolloin aivot käyttävät vain minimimäärän energiaa. Ja se jos mikä on aivojen mielestä hienoa. Meidän luolamiehen ajassa edelleen elelevät aivot kun on ensisijaisesti tarkoitettu pitämään meidät hengissä, ei onnellisena, ja henkiinjäämisen kannalta energian säästäminen on aivojen kannalta mitä tavoiteltavin asia. 

Siksi rutiinien ja tapojen rikkominen tuntuu usein 

  • työläältä (koska se vaatii aktiivista ajattelua)
  • uuvuttavalta (koska se vie energiaa),
  • helposti epäonnistumiseen johtavalta (koska aivot haluavat palata tuttuun).

 
Miten muutoksessa voi onnistua?

Mutta sitten pois “ei muuten onnistu”- ajattelusta ja pohtimaan, miten voit onnistua. 

  • Ensinnä on tärkeää pitää mielessä perusasiat; aivot ei tykkää rutiinien rikkomisesta. Harha-askel ei ole epäonnistuminen, juttele mukavasti itsellesi, palaa askel taaksepäin ja aloita uudelleen. 
  • Töihin palatessa työajan ulkopuolisia tunteja on ihan yhtä vähän kuin ennen lomaakin. Mieti, mihin aikaasi käytät (vinkki; kännykän päivittäinen ruutuaika voi yllättää) ja olisiko sinun mahdollista vapauttaa aikaa itsellesi hyvän tekemiseen. Aikaa on joka tapauksessa rajoitetusti eli älä ahnehdi “uusi minä”- työlistalle liikaa asioita. 


Rehellinen itsearvio on hyvä alku


Aloita tekemällä ensin realistinen itsearviointi. Minkälaiset voimavarat sinulla on toteuttaa muutoksia? 

  • Minkälainen elämäntilanteesi on? Onko sinulla paljon mielen päällä olevia asioita? Tai oletko ajan kanssa ajautunut krooniseksi murehtijaksi tai kovaksi kriitikoksi itseäsi kohtaan? Kaksi viimeistä tahtoo lisätä taipumusta haitalliseen stressiin.
  • Nukutko kunnolla? Palaudutko riittävästi?
  • Onko fyysinen kuntosi päässyt repsahtamaan? 
  • Tarjoiletko aivoillesi laadukasta ravintoa? 
  • Nyrkkisääntönä, mitä vähäisemmät voimavarat, sitä pienemmillä muutoksilla ja sitä rauhallisemmalla tahdilla on syytä aloittaa. Pienistä puroista syntyy isoja virtoja, niin tässäkin. 

 

Keskity juurisyyhyn


Kun lähdet tekemään muutosta, on hyvin tärkeää ymmärtää, minkä pitää muuttua, jotta onnistut. Itse puhun valmennuksissa paljon juurisyystä, eli siitä tekijästä/tekijöistä, jotka ovat korjattavan ongelman taustalla. Kun tiedostat, minkä asian haluat muuttuvan, koeta etsiä juurisyy siihen, miksi ollaan tässä tilanteessa. Mieti, mistä ajatusmalleista, tunteista tai olosuhteista totuttu tapa kumpuaa ja pyri vaikuttamaan siihen. 

Kun korjaat juurisyyn, onnistut parhaiten. Laastari-tyyppinen ratkaisu toimii vain hetken. 

Otetaan esimerkki painonhallinnasta. Jos et nuku riittävästi tai olet hyvin stressaantunut, hormonitoiminnan muutokset takaavat sen, että laihduttaminen tulee olemaan vaikeaa. Eli ensin uni tai stressitekijät työn alle, sitten painonpudotuskin onnistuu helpommin. 

Tapojen muuttaminen on kuin pyörällä ajo


Asiantuntijoiden mukaan olemassa olevan tavan muuttaminen toimii paremmin kuin uuden lisääminen. Ja yksi tapa kerrallaan riittää.

Tavat rakentuvat seuraavan kaavan mukaan:
Vihje tai yllyke, josta seuraa toiminta eli olemassa oleva tapa, josta seuraa palkinto. 

Tapojen muuttaminen onnistuu parhaiten, kun tunnistat, mikä yllyke saa sinut toimimaan jo rutiiniksi muodostuneella tavalla ja kokeile muuttaa yllykettä. Esim. jos käden ulottuvilla oleva kännykkä suorastaan huutaa huomiota, jonka jälkeen somea selatessa voi mennä hetki jos toinenkin, siirrä kännykkä kauemmas ja ainakin pois makuuhuoneesta.

Voit koittaa vaikuttaa myös tutuksi tulleeseen tapaan saada haluamasi palkinto. Jos esimerkiksi tylsyys/väsymys/yksinäisyys ajaa sinut napostelemaan iltaisin ja saat siitä palkinnoksi haluamasi rennomman olon, kokeile vaihtaa napostelun tilalle pieni kävelylenkki tai rauhoittava iltatee. Saat saman palkinnon, mutta reippaasti vähemmän kaloreita ja parempaa unen laatua.  

Jotta uusi tapa syntyy, tarvitaan paljon muistutuksia, esim. lappu tyynylle kännykän jättämisestä pois sängyn vierestä, kalenterimuistutuksia, pyyntö läheiselle, että hän muistuttaa haluamastasi muutoksesta tai mikä vaan, mikä sinulla parhaiten toimii.

Muistutuksia tarvitaan, koska rutiinien muuttaminen on kärsivällisyyslaji; se vaatii aikaa ja toistoja. Vertauskuvana pikkulapsena polkupyörällä ajamisen opettelu, ei onnistunut ihan hetkessä.

Sama juttu on aikuisena uusien tapojen omaksumisessa, toistoja ja aikaa tarvitaan ja sinä aikana muistutuksia. 

Haluatko apua muutoksen toteuttamiseen?


Jos haluat syventyä aiheeseen enemmän ja saada konkreettisia keinoja oman hyvinvoinnin ja jaksamisen vahvistamiseen, käynnistämme
syksyllä uuden valmennuskokonaisuuden, jossa keskitymme jaksamisesi parantamiseen aivojen hyvinvointia huomioimalla. Saat ohjausta ja tukea sekä lääkärin työssä toimiviksi todettuja käytännönläheisiä vinkkejä, joiden avulla jaksat paremmin arjen haasteiden keskellä.

Jos oma tai läheisesi jaksaminen mietityttää ja haluat pitää hyvinvoinnistasi huolta, tilaa Aivojen voima -uutiskirjeemme. Saat ensimmäisenä tiedon valmennuksista ja uutiskirjeen tilaajille tarjolla olevista eduista. Tilaaminen ei sido sinua mihinkään – se voi kuitenkin olla ensimmäinen askel kohti toivomaasi uutta, jaksavampaa minää.

Näillä pohdinnoilla toivotan Sinulle oikein mukavaa elokuuta, olit sitten töissä tai vielä lomailemassa. 💛 Muista tilata uutiskirjeemme tästä.

Kesäterveisin

Anna-Mari